Pekan Palsta
Luet parhaillaan Asoman uutiskirjettä, joka on ensimmäinen laatuaan. Uutiskirjeessä kerromme yrityksemme sekä alan tuoreimmat kuulumiset helposti ja vaivattomasti.
Tässä uutiskirjeessä esittelemme uuden, muovialan tulevaisuuden haasteisiin vastaavan digitaalisen portaalimme, joka nostaa asiakaspalvelumme täysin uudelle – jopa pilvien – tasolle. Tekemämme tutkimuksen mukaan asiakkaillemme on tärkeää, että me Asomalla osallistumme vahvasti myös tuotteiden kehitykseen ja suunnitteluun. Tähän tarpeeseen kehitetty, nykyaikaisena pilvipalveluna toimiva portaali on nyt testikäytössä, ja koko komeudessaan se aukeaa vuoden 2012 alussa.
Uusi portaalimme näki päivän valon viime syyskuussa järjestämässämme kolmipäiväisessä Make Illusions Real -tapahtumassa, joka onnistui yli odotusten: paikalle saapuneista lähes satapäisestä vierailijajoukosta jopa 80 prosenttia piti portaalia oman työnsä kannalta merkittävänä. Tilaisuuden annista voit lukea tämän uutiskirjeen toisesta jutusta. Kiitos kaikille osallistujille, te teitte tapahtumastamme ikimuistoisen!
Me Asomalla toivomme, että viihdyt uutiskirjeemme parissa ja saat siitä sekä viihdyttävää että hyödyllistä tietoa!
Aurinkoista alkutalvea!
Pekka Soininen, toimitusjohtaja
Asoman portaali avaa oven tulevaisuuteen
Asoma ottaa asiakaspalvelun tosissaan. Yritys on nyt astunut huiman harppauksen eteenpäin innovatiivisen ja asiakaslähtöisen palvelun varmistamiseksi. Uuden pilvipalveluna toimivan digitaalisen portaalin avulla Asoma pystyy yhä paremmin vastaamaan asiakasyritysten alati muuttuviin tarpeisiin. Osa portaalista on parhaillaan testikäytössä, ja kokonaisuudessaan se aukeaa vuoden 2012 alussa.
Asoma on kehittänyt uuden, entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin vastaavan pilvipalveluna toimivan digitaalisen portaalin. Tuotteen kehitystä, suunnittelua ja valmistusta tehostava portaali nostaa muovialan asiakaspalvelun aivan uudelle tasolle.
Uuden tuotteen kehittämiseen liittyy usein monia kysymyksiä esimerkiksi tekniikan mahdollisuuksista ja rajoituksista, materiaalien soveltuvuudesta tai valmistusprosessin kustannuksista. Asoman uusi portaali rakentuu interaktiivisesta, suunnitteluprosessia helpottavasta Asoma Studiosta ja tuotekehitystä tehostavasta CADFASTER 3D -ohjelmasta. Ohjelmien avulla asiakas saa vastauksen kysymyksiinsä helposti ja nopeasti oman kotikoneen, puhelimen tai vaikkapa iPad:n välityksellä vain muutaman napin painalluksella.
- Asiakassuhteemme lähtee aina liikkeelle yksilöllisestä suunnittelusta ja etenee kohti jalostettua lopputuotetta. Uuden portaalin avulla voimme palvella asiakkaitamme jo alkumetreiltä lähtien aivan uudella, tulevaisuuden haasteisiin vastaavalla tavalla, Asoman toimitusjohtaja Pekka Soininen kertoo.
Innovatiivista palvelua milloin ja missä tahansa
Asoma Studion ensimmäisellä tasolla testataan tuotteen soveltuvuus tyhjiömuovaukselle. Osiossa selvitetään muun muassa, onko tuotteen valmistaminen ylipäätään mahdollista valitulla valmistustekniikalla. Studion toinen taso laskee valmistuksen hinta-arviot sekä kertoo käytettävistä materiaaleista ja tuotesovelluksista. Taso sisältää myös kurssiosion, joka toimii apuna uusille suunnittelijoille.
CADFASTER 3D -ohjelma tarjoaa mahdollisuuden kehittää ja suunnitella tuotetta kolmiulotteisella tasolla. Asiakas ja valmistaja voivat samanaikaisesti tarkastella mallinnettua muovituotetta palvelun kautta omilta koneiltaan sekä tehdä kuvaan huomautuksia, jotka tallentuvat samalla muistiin. Ohjelma mahdollistaa 3D-mallien tarkastelun sekä jakamisen missä ja milloin tahansa useammankin ihmisen kesken ilman perinteisiä kokouksia.
- Portaalin kautta asiakkaamme saavat kokonaiskuvan valmistusprosessistamme ja voivat osallistua siihen missä ja milloin tahansa. Portaalimme myös avaa uusia ovia esimerkiksi kansainvälistä kauppaa ajatellen. Olemmekin Asomalla erittäin onnellisia voidessamme tarjota uusia mahdollisuuksia muovituotteiden kehityksessä ja suunnittelussa, Soininen kiteyttää.
Asoman tapahtuma herätti ihastusta
Asoma jatkoi asiakaslähtöistä linjaansa syyskuussa järjestetyn, näyttävän Make Illusions Real -tapahtuman avulla. Tilaisuuteen osallistui kolmen päivän aikana lähes satakunta asiakasta ja yhteistyökumppania. Tapahtumassa esitelty Asoman uusi digitaalinen portaali sai erittäin positiivisen vastaanoton.
Asoma lanseerasi uuden digitaalisen portaalinsa 13.-15.9. järjestämässään Make Illusions Real -tapahtumassa. Innovatiivisen ja asiakaslähtöisen portaalin toimintaa esittelivät Nina Ertiö Asomalta sekä Antti Toivanen Gadfaster Oy:ltä. Tilaisuudessa tutustuttiin myös muihin Asoman tuotteisiin, pelattiin rahapelejä ja sukellettiin taikuuden jännittävään maailmaan.
Samanaikaisesti Alihankintamessujen kanssa järjestetyssä, Varjomessuiksikin kutsutussa tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana yli 80 asiakasyrityksen, yhteistyökumppanin sekä median edustajaa. Tapahtuma sai erittäin hyvän vastaanoton osallistujien keskuudessa: Asoman tilaisuudessa toteutettuun Happy or Not -kyselyyn vastanneista jopa 80 prosenttia oli sitä mieltä, että uudesta portaalista on hyötyä omassa työssä.
- Saimme osallistujilta todella hyvää palautetta sekä uudesta ohjelmastamme että järjestämästämme tapahtumasta. Kyselyn tuloksien perusteella vaikuttaa siltä, että uudella portaalillamme on todella tilausta. Olimme myös tyytyväisiä osallistujamäärään: kutsutuista reilut 40 prosenttia pääsi paikalle, Nina Ertiö kertoo hymyillen.
Tapahtumaan osallistuneet asiakkaat edustivat Asomalle keskeisiä toimialoja: muovi-, kone- ja laiteteollisuutta, sairaala- ja saniteettialaa sekä ajoneuvo- ja elektroniikkateollisuutta. Kävijöiden joukossa oli myös muun muassa suunnittelijoita, toimittajia sekä viestintä- ja mainosalan edustajia.


